hääpaketit

Mari & Jani

Juhlapaikka: Kokemäen Seuratalo
Hääpäivä: 01.07.2017
Paketti: Timantti

”Juhlapaikka muuttui kuin uudeksi Äänirasian upean valaistuksen myötä”

Tiesimme heti häiden suunnittelun alkumetreiltä lähtien, että haluamme ehdottomasti käyttää Äänirasian palveluita auttamaan tunnelman luomisessa. Tämä päätös kannatti!
Häitämme vietettiin Kokemäen Seuratalolla ja paikka muuttui kuin uudeksi Äänirasian upean valaistuksen myötä. Valaistus muuttui illan kuluessa ja sopi juuri häidemme tyyliin. Dj soitti heti alusta asti juhlavaa taustamusiikkia, jolloin myös vieraillemme oli mukava saapua juhlatilaan ja seurustella. Illan kuluessa musiikki vaihtui kunnon bileisiin, eikä tanssilattialla sen jälkeen ollutkaan kertaakaan tyhjää. Olimme saaneet etukäteen miettiä toivebiisejä, joita kuului pitkin iltaa. Ulkokaiuttimien ansiosta musiikki ja juonnot kuuluivat aina myös ulkona olleille. Puheet ja juonnot kuuluivat hyvin isossa juhlatilassa langattomien mikrofonien ansiosta. Äänirasialta tuli hääbändille miksaaja ja näin ollen soitto ja laulu kuuluivat kokoajan tasaisesti juuri sopivalla volyymilla. Juhlatilan aulassa oli näyttö, jossa pyörivät polttarikuvat ja josta jokainen pystyi niitä katselemaan silloin kun itselle sopi parhaiten.

Olemme saaneet paljon kehuja ja kiitosta häistä ja siellä olleesta tunnelmasta. Suureksi osaksi siitä saamme kiittää Äänirasian ammattimaista osaamista, johon pystyimme täysin luottamaan. Eräskin vieraamme sanoi, että parhaat häät ikinä ja joissa oli kansainvälinen tunnelma!

– Mari  & Jani, 01.07.2017